Osallistu etänä toteutettavaan tutkimukseen musiikin ja vuorovaikutuksen kokemisesta verkossa

Credu-hankkeen uusimmassa tutkimuksessa selvitetään musiikin ja vuorovaikutuksen kokemista erilaisissa yhteistyötilanteissa internet-alustoilla. Tutkimus selvittää yksilöllisten piirteiden, kuten empatiataipumuksen ja persoonallisuuden, vaikutuksia etäyhteydellä tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja musiikin kokemiseen.

Tutkimus koostuu kahdesta osiosta. Tutkimuksen ensimmäisessä osiossa tehdään sosiaaliseen havaitsemiseen liittyviä tehtäviä, päättelytehtävä ja täytetään kyselylomakkeita. Osa tutkittavista valitaan toiseen osioon, jossa teet toisen osallistujan kanssa erilaisia yhteistyötä vaativia tehtäviä ja kuuntelet musiikkia. Toisen osion tutkimuskerrat alkavat alkuvuodesta 2022.

Tutkimus kestää yhteensä noin 3 tuntia. Tutkimuksen ensimmäinen osio kestää noin tunnin ja toinen osio noin kaksi tuntia. Tutkimuskerrat tullaan ajoittamaan sinulle sopivaan aikaan klo 10–18 välille.

Korvauksena käytetystä ajasta saat 15 tai 25 € arvoisen Wolt-kupongin. Korvaus määräytyy sen mukaan, osallistuitko yhteen vai kahteen tutkimusosioon.

Osallistuminen tapahtuu omalla tietokoneella.

Tutkimuksessa tarvitset tietokoneen, musiikin kuunteluun soveltuvat kuulokkeet, videopuhelulle riittävän nettiyhteyden, nettikameran ja mikrofonin (esimerkiksi kannettavista tietokoneista löytyvät ovat riittävät).

Etsimme 20-40 vuotiaita henkilöitä. Voit osallistua tutkimukseen, mikäli sinulla ei ole todettu neurologista poikkeamaa (esimerkiksi kehitykselliset ongelmat, epilepsia), et käytä keskushermostoon vaikuttavaa lääkitystä eikä sinulla ole kuulon alenemaa

Kuinka osallistua? Mikäli tutkimukseen osallistuminen kiinnostaa, ota yhteyttä sähköpostitse pyry.heikkinen@helsinki.fi.

Kaikki tutkimukseen liittyvät kysymykset ovat tervetulleita.

Pyry Heikkinen
Väitöskirjatutkija
pyry.heikkinen@helsinki.fi

Mari Tervaniemi
Tutkimusjohtaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s